Karsastusleikkaus

Silmien karsastamisella tarkoitetaan tilaa, jossa silmät karsastusleikkauseivät kykene katsomaan samaan kohteeseen yhtä aikaa. Useimmiten vain toinen silmä on suuntautunut havaintokohteeseen ja toinen katsoo karsastuksesta riippuen eri suuntiin, oireet voivat olla eriasteisia.

Karsastusleikkaus

Karsastusleikkauksia tehdään niin aikuisille kuin lapsille. Karsastusleikkauksessa ei ole ikärajoja, tosin lapsille leikkaus suoritetaan aina nukutuksessa, mutta aikuisille se tehdään myös puudutuksessa tilanteen mukaan.

Karsastusleikkauksella on mahdollista korjata silmien asentoa ja auttaa poistamaan kakoiskuvia. Joillakin potilailla se auttaa parantamaan myös yhteisnäköä ja syvyysnäköä.

Karsastusleikkauksessa silmää liikuttavia lihaksia yleensä joko heikennetään, kiristetään tai niiden sijaintia muutetaan. Leikkaus on lähes aina päiväkirurginen toimenpide, kuten muutkin silmiin tehtävät leikkaukset, joten kotiin pääsee jo samana päivänä.

Ennen leikkausta tarvitaan yleisimmin 1-3 karsastukseen perehtyneen hoitajan eli nk ortoptistin ja karsastuslääkärin vastaanottokäyntiä. Tutkimusten alkuun ortoptisti tekee kattavat karsastusmittaukset ja muut tutkimukset, minkä jälkeen karsastuslääkäri vielä tutkii potilaan ja suunnittelee jatkohoidon. Karsastusvastaanotto vie aina aikaa yhteensä 1-2 tuntia, joskus jopa kauemmin.

Karsastuksen ensihoitona käytetään lasikorjausta ja peittohoitoa, mutta jos karsastuksesta todella on haittaa saattaa olla järkevä harkita leikkaushoitoa.

Jos toimenpide vaatii nukutuksen eli yleisanestesian, esimerkiksi lapsilla aina. On leikkauksen jälkeen potilas heräämöseurannassa tarvittavan ajan, jonka jälkeen pääsee kotiin.

Karsastusleikkaus hinta

Karsastusleikkaus on arvokas leikkaus, kun otetaan huomioon kaikki kulut mitä leikkauksesta aiheutuu, itse leikkaus on useimmiten yli 2000 euroa.

Jos olet hakeutumassa karsastusleikkaukseen, kannattaa kilpailuttaa leikkaustarjouksesi kauttamme, saatat säästää parhaimmillaan jopa satoja euroja!

Kilpailuta silmäleikkaus jo tänään. Saat vastauksen nopeasti paikalliselta asiantuntijalta. Lopullisen hinnan tiedät vain pyytämällä tarjouksen.